Juhlapöydän kruunu
Raaka-aineet
n. 1/2 kg uusia perunoita
reilu 1 dl raastettua parmesaania
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua valkosipulia
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Ohjeet
Valitse tätä ruokaa varten pienehköjä, max. golfpallon kokoisia perunoita. Pese perunat ja halkaise ne.
Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Sekoita parmesan ja mausteet.
Valuta öljy uunia kestävän paistinpannun, lasisen tai keraamisen vuoan pohjalle ja ripottele parmesan-mauste-seos öljyn päälle tasaiseksi kerrokseksi. Astian tulee olla sen kokoinen, että perunat peittävät pohjan
Asettele perunat parmesan-mauste-seoksen päälle vieri viereen, leikkuupinta alaspäin. Nosta vuoka uuniin. Paista 20-30 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä ja juusto kauniisti ruskistunutta. Jatka paistoaikaa tarpeen mukaan.
Ota vuoka uunista ja anna jäähtyä muutama minuutti. Irrota perunat varovasti toisistaan ja kääntele perunat lastaa apuna käyttäen.
Tarjoile raikkaan kastikkeen, esim. chimichurrin kera.
Yhteystiedot
Herkkujuustola
050 364 8898
info@herkkujuustola.fi
KURVOSENTIE 3
38420 SASTAMALA
Häijään liikenneympyrä
Tampere-Poritien varrella
Näytä kartalla
Avoinna:
ma-pe 10-19
la-su 12-18